Hän on poissa. Poissa. Poissa. Hän on poissa. En mä ymmärrä. Muutamaa tuntia ennen kuolemaa mä sain häneltä viestin "poltetaanko tupakkaa ku pääset". Ei, me ei sittenkään poltettu. Ei polteta enää ikinä. Oma paha olo plus hyvän ystävän poismeno, en mä jaksa. Mitä seuraavaksi? Maailma on julma eikä kukaan ymmärrä. Suunnaton ikävä.

Klamydian hän on poissa on kuin tehty miehelle. Sille hölmölle hampaattomalle. Sille jota ei enää ole. Sille jota ikävöin.

Jokaisessa päivässä on paljon sellaisia asioita, jotka muistuttavat mua siitä, miksi mun täytyy vain päästä pois.

Toivon että vielä tavataan, että odotat pilvien reunalla. Toivon, että autat mua jaksamaan. Toivon, että se oli vahinko. Toivon, että sulla on nyt paremmin. Toivon, että tiesit. Toivon, että vielä hymyillään yhdessä.