Ikinä ei pitäisi ajatella ettei voisi huonommin enää mennä, koska aina silloin tapahtuu jotain vielä kamalempaa. Ja kun niitä kamalia on paljon voi esimerkiksi ajaa suurta ylinopeutta ja haaveilla puuhun törmäämisestä. Surullista on se, että ainut syy miksei halannut puuta on auto jota ei halua rikkoa ja jonka tankki on juuri tankattu täyteen.

Mä elättelin alkukesästä jo toiveita, että se pahin olisi jo ohi. Että nyy kaikki helpottuisi pikkuhiljaa. Mutta ei. Tuntuu kuin kaikki olisi huonommin kuin koskaan ennen. On ihminen, mies, jota rakastaa, mutta siitä ei vain tule mitään. On ystävä kotipaikkakunnalla, muttei voi tälle puhua mitään. On työpaikka, jossa viimeiset työvuorot ovat aivan kohta. Ja on asunto josta pitäisi ehkä luopua koska ei ole rahaa. Kaikki romahtaa kerralla eikä mulla ole voimia edes yrittää. Siksi mä makaan sängyssä, ämpäri vieressä, fädäten ja odottaen jotain helvetin valaistumista. Kuinka kauan ihmiseltä voi tulla kyyneliä.