Jossain vaiheessa luulin että pahin olisi jo takana ja parempi aika edessä. Mutta kuoppa vain syvenee päivä päivältä ja ahdistus sekä ikävä kasvavat. Naama ja kroppa turpoavat kokoajan vain enemmän, kroppa kuivuu, hiukset irtoavat päästä. Ahdistus, se lukitsee minut kotiin, taas. Mä en jaksaisi hymyillä, mutta minun on pakko. Taas. Miten taas olen tässä pisteessä.

Ikävä.
Ahdistus.
Pelko.
Kaipuu.
Kyyneleet.
Turvattomuus.
Pimeys.