Yöt on pahimpia. Tarvitsisin unta, oikeasti tarvitsisin ja olisi aikaakin, mutta ei niin ei. Uni ei tule, ei vaikka kuinka pyörisi yöstä toiseen.

Ulos meneminen ahdistaa. Miksi se tuli mun pihalle? Mun kotipihalle. Miksi se tuli ja oli sellainen. Miksi? Ja miksi en soittanut poliiseja, kaikki kännissä, kortitta ja laittomalla autolla. Miksi en vaan soittanut. Ja miksi en anna itseni unohtaa. Miksei minun anneta unohtaa? Tahdon hypätä ajassa niin paljon eteenpäin, että tämä kaikki olisi ohi. Tai sitten taaksepäin niin paljon ettei tätä olisi ikinä ollutkaan.

Tuntuu siltä, että olisi helpompi vaan luovuttaa. Kaiken suhteen.